Synnytystarina

MAALISKUISESTA TULI HELMIKUINEN 💙

Tiistai 24.2.: Aamulla vessassa käydessä huomasin, että limatulppa oli lähtenyt liikkeelle. Tuli sellainen pieni paniikki, että nytkö synnytys jo alkaa lähenemään vaikka laskettuun aikaan olikin vielä 2 viikkoa. 

Tästä alkoikin torstaille kestävä, loputtomalta tuntuva latenssivaihe. 

Keskiviikko 25.2.: Kipeämpiä supistuksia aamusta lähtien. Enää ei voinut puhua kivuttomista harjoitussupistuksista, joita oli tullut läpi raskauden. 

Yhden kieppeillä soitin miehelle, että jos lähtis ajelemaan töistä kotiin kun ei tiedä alkaako tässä jotain tapahtumaan. 

Soitin myös ensimmäisen kerran synnytyspäivystykseen, mutta jäin vielä odottelemaan säännöllisempiä supistuksia kun tuntui että ei synnytys ole vielä kuitenkaan käynnissä. Alaselkä jomotteli mutta panadolilla pärjäsi hyvin. 

Lähdettiin sit mun luota miehen luo, koska sieltä oli lyhyempi matka synnyttämään. 

Supistelut jatkuivat epäsäännöllisesti iltaan asti, ollen lyhyitä mutta kuitenkin kipeitä. Ennen nukkumaanmenoa ne kuitenkin loppuivat ja sain yöllä onneks nukuttua ihan hyvin. 

Torstai 26.2.: Aamulla supistukset alkoivat uudelleen viiden aikoihin ja soitin synnytyspäivystykseen puol kasi. Mä olin vielä epävarma synnärille lähtemisestä, joten jäin odottelemaan supistusten vahvistumista. 

Ysin jälkeen aloin kellottamaan supistusten väliä ja nehän alkoivat olla kestoltaan jo ihan mukavia. Panadolkaan ei enää purrut näihin jomotteluihin. 

Klo 11.30 puhelua taas päivystykseen, kamat kasaan ja sen jälkeen kohti naistenklinikkaa. Siellä meidät otti vastaan aivan ihana kätilöopiskelija. 

Päästiin suoraan saliin ja sain nopeasti selän puolelle tensin ja lämpöpussin kivunlievitykseksi. Mulla oli toiveena kivunlievityksen suhteen eteneminen lempeämmistä keinoista epiduraaliin ja ne toiveet toteutuivat täysin. 

Kivunlievitykseen lisättiin supistusten muuttuessa kipeämmiksi vielä ilokaasu, joka auttoi kestämään viemällä pahimman terän pois kivusta. 

Viiden kieppeillä alkoi kroppa olemaan jumissa ja jännittynyt, joten pyysin epiduraalin. Sen vaikutus jatkui puoli kasiin asti, jolloin sain vielä lisäannoksen. Epiduraali oli kuin taivaanlahja ja mahdollisti mulle lepäämisen ennen ponnistusvaihetta. Omat supistukset onneksi toimivat koko ajan enkä tarvinnut mitään niiden vauhdittamiseksi.

Kahdeksan jälkeen paineentuntu alkoi olemaan aikamoinen ja tunsin kuinka joku oikein oli jo tuloillaan, roikkuen kohdunsuulla.

Loppu menikin rytisten, kun vähän puoli yhdeksän jälkeen alkoi koko päivän odottamani ponnistusvaihe. Sain siihen vielä toivomani pudendaalipuudutuksen, niin olin ihan kivuton. Piti kätilöltä kysyä milloin mun pitää ponnistaa, koska en tuntenut mitään 😄 

Kuusi minuuttia, kolme supistusta ja mini oli maailmassa 💗

Parin tunnin päästä sitten päästiin osastolle ja siitä aamuyöllä kolmen aikaan vielä siirryttiin hotellin puolelle perhepesään.

Synnytyksessä mukana olleet kätilöt ja opiskelijat kuuntelivat mua ja pitivät hyvin ajantasalla. He myös kyselivät koko ajan mun toiveita kivunlievityksen suhteen, eikä tarvinnut olla kivuissaan yhtään.

Tämä oli heittämällä kaikista parhain synnytyskokemus. Ja vähän jopa harmittaa, ettei ikinä enää pääse synnyttämään, kun tietää että tämä oli mun viimeinen synnytys 🤭